Kevään kaunein luontoääni on korkeiden korkojen kopina asvaltilla. Se on kepeä ja keimaileva huomioääni, joka saa urokset kääntämään katseensa kiinnostuneina ja kanssanaaraat kateellisina. Se saa vanhat kaipaamaan nuoruuttaan, lapset varttumistaan ja matalakantaiset ikätoverit tyylitajuaan. Korkokenkään kiteytyy jotain oleellista sekä sukupuolten välisistä eroista että naiseuden syvimmästä olemuksesta.
Jos vaatteet sanonnan mukaan tekevät miehen, niin kengät tekevät vastaavasti naisen. Kaiken järjen mukaan feministien olisi pitänyt polttaa muinaisilla rovioillaan kenkiä eikä suinkaan rintsikoita, joilla sentään on selvä naista itseään hyödyttävä funktio. Naisten kengillä kun on kautta maailmanhistorian yritetty kontrolloida naisen liikkumista ja sitä kautta myös itsenäisyyttä. Vielä nykyäänkään suurimmalla osalla kauniimman sukupuolen himoitsemista kengistä ei ole mitään tekemistä käytettävyyden kanssa. Kenkähulluuden syvin olemus löytyykin aivan jostain muualta, kuin perustarpeiden tyydyttämisestä.
Kaupungin Aika 